Valokuvas ja korusuunnittelu kulkevat käsi kädessä

Itse suunnitellut korut ovat persoonallinen lisä asuun kuin asuun. Koruja on myös hauska antaa lahjaksi, ja taidot korujen suunnittelussa ja tekemisessä karttuvat nopeasti tekemisen myötä.

Korusuunnittelu on paljon muutakin kuin pelkkiä puuhelmiä ja rannekoruja, sillä oikeilla tarvikkeilla syntyy vaikka minkälaisia koristuksia rintakoruista hopeariipuksiin. Korujen suunnitteleminen ja itse tekeminen on helppo aloittaa, sillä jo vähillä taidoilla syntyy näyttäviä asustekokonaisuuksia. Lisäksi voit dokumentoida valmistusprosessin hauskaksi valokuvasarjaksi tai videoksi.

Hauska harrastus…

Samoin kuin valokuvaus, on korujen suunnittelu ja valmistaminen harrastus, joka imaisee harrafashion accessory for needleworkstelijan mukaansa hetkessä. Korujen tekeminen voi suorastaan olla addiktoivaa, eikä loppua uusille tuotoksille näy. Näin kertovat Marika Seppä ja Mimmi Fabricious, jotka omistavat yhdessä Turussa sijaitsevan Blingin korutarvikekaupan. Puoti järjestää myös kursseja ja rentoja korun tekemisiltoja, joissa osallistujia riittää.

Suurin korujen suunnittelusta ja tekemisestä innostunut ikäluokka ovat keski-ikäiset naiset, mutta mukana on usein myös paljon nuorempia osallistujia sekä miehiä. Korusuunnittelu on niin koukuttava harrastus siksi, että tarvikkeet ovat edullisia, minimaalisillakin taidoilla syntyy paljon ja korujen näprääminen on rentouttavaa. Myös korutarvikekaupan pitäjille korujen tekeminen oli aluksi vain rakas harrastus, joka muuttui sitten ammatiksi.

vai kiehtova ammatti?

Ammatillista koulutusta korujen tekemiseen tai niiden valokuvaamiseen ei yleensä kotiharrastelija tarvitse, sillä paljon tekniikkaoppia, ideoita ja tietoa eri materiaalien käytöstä löytyy esimerkiksi YouTubesta, kirjoista ja lehdistä.

Ammatikseen oman korumalliston valmistaminen tai korusuunnittelusta muuten ammattia havittelevalle koulutuksesta voi kuitenkin olla hyötyä. Kouluttautua voi esimerkiksi Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa eli IKATA:ssa, joka tarjoaa kokopäiväistä ammattioppilaitostasoista koulutusta korusuunnittelussa. Koulutus kestää noin kolme vuotta. Koulutukseen sisältyy esimerkiksi erilaiset kuparifolio-, hiekkapuhallus-, lasinsulatus-, lasimaalaus- ja lasinpuhallustekniikat. Koulussa opitaan, kuinka valmistaa myyntikelpoisia ja laadukkaita koruja ja kuinka käyttää tietotekniikkaa hyväksi korusuunnittelussa. Erinomaiset valokuvaustaidot puolestaan auttavat markkinoinnissa ja nostavat myyntilukuja.

Women in arts and craftsHetkessä suunnittelijaksi

Etkö tiedä mistä aloittaa? Korusuunnittelua voi lähestyä varovaisesti esimerkiksi liittymällä Pinterestiin ja luomalla sinne oman inspiraationaalisen koruosastonsa, jonne voit tallettaa innostavia korun tekemiseen liittyviä kuvia ja ohjeita. Samalla voi aloittaa koruosien katselun viikonlopun shoppailukierroksella esimerkiksi Tigerissa, koruosakaupoissa tai askarteluliikkeessä.

Tunnista myös koruosiksi sopivat pikkutavarat kotona. Koruosia pääset helposti tilaamaan myös netistä, tarkista esimerkiksi lelukauppa Lekmer.fi, josta löydät lelujen lisäksi kaikenlaista pikkutavaraa ja askarteluun sopivia tarvikkeita, joita voit käyttää myös korujen tekemiseen. Jos vielä kaipaat lisää ohjeistusta korunteossa päästäksesi alkuun, tarkista, järjestetäänkö paikkakunnallasi korukursseja ja ilmoittaudu osallistujaksi. Niin helppoa se on!

Kun olet saanut korukokoelmasi valmiiksi, ota koruista ammattimaisia otoksia ja esittele niitä verkkokaupassasi tai sosiaalisen median alustoilla.