Parhaat vinkit koirien valokuvaamiseen

Valokuvaaminen on monelle nykyihmiselle hauska harrastus, sillä kameran hankkiminen on helppoa ja suhteellisen edullista. Monelta taskusta löytyvä älypuhelin tarjoaa myös ammattilaatuista kuvausapua moniin tilanteisiin. Moni satsaa edelleen myös oikean kameran ostamiseen, ja se onkin tarpeen, kun valokuvausharrastusta halutaan viedä syvemmälle ja tietotaitoa paremmalle tasolle.

Yksi suosittu valokuvaharrastuksen muoto on kuvata eläimiä ja villiä luontoa. Eläinten kuvaus on kuitenkin melko haastavaa, sillä toisin kuin ihmismallille, eläimille ei voi sanoa, että katso tänne, poseeraa tuonne ja siirrä jalkaa tännepäin. Kun valokuvaaja haluaa hyvän kuvan eläimestä, on tilannetajua oltava riittävästi kuvan onnistumisen takaamiseksi. Koirat ovat monelle mieluisa kohde valokuvaamisessa. Tästä artikkelista voi lukea parhaat vinkit koirien valokuvaamiseen.

1. Osta kamera ja tutustu siihen – mutta älä unohda kännykkääsi

Ensimmäinen vinkki koira valokuvausta harrastavalle on se, että kannattaa hankkia oikea kamera, jolla kuvat onnistuvat paljon paremmin kuin kännykällä. Kännykällä on kuitenkin kätevä harjoitella kuvausta eri paikoissa ja koiran ohjaamista eri tilanteissa samalla kuvaten. Helpot ja halvat käytetyt iphonet ovat kätevä ratkaisu, kun valokuvaaja haluaa puhelimen, jossa on hyvä kamera harjoittelua varten.

Oikea kamera on kuitenkin tärkeä väline, jos halutaan erittäin näyttäviä koiravalokuvia. Raskaalla kuvanmuokkauksella saadaan myös kännykkäkuvista hienoja, mutta kameralla otetut kuvat ovat lähtökohtaisesti hieman laadukkaampia kuin älypuhelimen kameralla otetut.

Ensimmäisenä koiravalokuvaajan kannattaa siis hankkia kamera ja siihen sopiva objektiivi. Kameran hankkimisen jälkeen on erittäin tärkeä tutustua kameran ominaisuuksiin, jotta koiria valokuvatessa oikeat asetukset löytyvät nopeasti ja täydellinen kuva ei mene sivu suun tilanteen ollessa päällä.

2. Kuvaa koiran tasolla

Yksi konkreettinen vinkki koirien valokuvaamiseen on se, että valokuvaajan kannattaa asettua maahan koiran tasolle kuvaamaan. Kuvista tulee luonnollisempia ja parempia, kun kuvakulma on enemmän koiran tasolla. Kuviin tulee myös ammattimainen ote, kun koira on kuvattu sellaisesta kuvakulmasta, mistä ihmiset eivät ole arkisesti tottuneet katsomaan koiraa. Koirat myös näyttävät usein ylväämmiltä alhaalta päin kuvattuna.

3. Vältä mustia koiria

Yksi onnistuneen koiravalokuvan piirteitä on se, että tarkennus on osunut koiran silmiin. Jotta aloitteleva koiravalokuvaaja saa tarkennuksen osumaan oikein liikkuvaan eläimeen, vaatii se nopea tilanneosaamista, oman kameran tuntemusta ja kohteena olevalta mallilta edes pientä malttia – sekä tuuria. Aloittelijan ei kannata rynnätä heti kuvaamaan mustia koiria, sillä mustien koirien silmiä on välillä vaikea löytää kameran linssin läpi oikealla tavalla. Erityisesti pitkäturkkiset koirat, joiden karvat valuvat silmien päälle, ovat haastavia kuvattavia.