Näin luot upeat puitteet vauvakuvaukseen

Kun perheeseen saapuu uusi jäsen, on se aina yhtä jännittävä ja ikimuistoinen tapahtuma. Lapset varttuvat vauhdilla, mutta monessa perheessä pyritään ikuistamaan kasvuvaiheet säännöllisin väliajoin, jotta vauva-ajat pysyisivät muistissa tulevinakin vuosina. Ammattilaisvalokuvaajan ottamana vauvakuvat näyttävät aina upeilta, mutta mikäli kuvia haluaa ottaa useamman kerran vuodessa, tulee se nopeasti kalliiksi.

Hyvä uutinen on onneksi se, että hyviin tuloksiin voi päästä myös kotioloissa ja keskinkertaisilla kuvaustaidoilla ja perushyvällä kännykällä, kunhan puitteet ovat kunnossa. Muun muassa alla esiteltäviä vinkkejä noudattamalla kuka tahansa voi loihtia kotiinsa lähes ammattimaista valokuvaamoa vastaavat puitteet vauvakuvausta varten.

Lavasteet kuntoon

Vauvan valokuvaamiseen ei välttämättä tarvita sen kummempia lavasteita, sillä jo siististi kapaloitu tai huiviin löysästi kääritty vauva makaamassa olohuoneen lattialla näyttää valokuvassa tavattoman suloiselta. Mikäli kuitenkin haluaa hieman panostaa kuvausrekvisiittaan, voi kotiin hankkia muutamia sisustusesineitä, jotka näyttävät valokuvissa upeilta erinomaisesti vuodesta toiseen. Etenkin lapsia kuvatessa iloiset värit ja pehmeät materiaalit ovat loistava valinta, joten entä jos levittäisit lattialle lampaantaljoja tai keltaiset matot piristämään tilaa ja asettaisit vauvan tai taaperon istumaan niiden päälle suosikkilelunsa kanssa? Myös esimerkiksi kaunis pieni tuoli tai kori ovat suosittuja kuvausrekvisiittoja lasten valokuvauksessa.

Kiinnitä valokuvattavan huomio

Ammattilaisvalokuvaajat ovat harjaantuneet poimimaan asiakkaistaan parhaat puolet esiin valokuvausta varten. Usein amatöörit tuskailevatkin valokuvatessaan sitä, ettei valokuvattava näytä kuvissa luonnolliselta tai kovinkaan tyytyväiseltä. Vauvoja ja pieniä lapsia on kuitenkin helppo ohjailla valokuvausta varten erilaisilla mielenkiintoisilla tavaroilla tai äänillä, joten valokuvausta varten käden ulottuville kannattaa hankkia jokin kiehtovan näköinen esine, joka herättää vauvan mielenkiinnon tai huvittaa häntä, ja takaa näin valokuvassa hellyttävät ilmeet.

Valaistuksella on suuri merkitys

Kuten missä tahansa valokuvaustilanteessa, myös vauvakuvissa valaistuksen merkitys on valtava. Liian hämärä tila latistaa huikeimmatkin kuvaustilanteet, joten jo ennen valokuvaamaan ryhtymistä kannattaa varmistaa, että tilassa on riittävästi valoa. Usein riittää jo sekin, että ikkunasta tulvii sisään luonnonvaloa. Vaihtoehtoisesti kannattaa kokeilla eri lamppuja eri paikoissa ja varmistaa, ettei kuvattavan kasvoille tai taustalle ilmesty ikäviä varjoja. Etenkään jos taustalla ei ole ammattiosaamista, rohkeasti eri vaihtoehtoja kokeilemalla löytyy varmasti jokaiseen tilanteeseen paras valaistus.